Miltä pandemian jälkeinen aika suomalaisella livealalla näyttää promoottorien silmin?

Kysyimme kuudelta promoottorilta ja festivaaliohjelmistoista vastaavalta henkilöltä sarjan kysymyksiä liittyen pandemian jälkeiseen aikaan kotimaisella festarikentällä. Koska promoottoripäädyn ajatukset olivat painavia ja niitä oli paljon, puramme antia kolmessa osassa.

 

MARSIN PROMOOTTORI-GALLUP, OSA 1:
Kansainvälinen kiertuesuunnittelu ja esiintyjäbuukkaus pandemian jälkeen

Kysyimme kuudelta kansainvälisenkin ohjelman kanssa työskentelevältä ammattilaiselta, millaista he uskovat kansainvälisten artistien buukkaamisen olevan pandemian päättymistä seuraavana vuonna. Niinikään kysyimme, missä määrin vastaajat näkevät pandemia-ajan jättävän jälkiään kansainvälisten artistien kiertuesuunnitteluun.

Ensimmäiseen MARS-galluppiin näkemyksensä antoivat Jouni Markkanen (promoottori, Finnish Metal Events), Zachris Sundell (head promoter, Live Nation Finland), Sandy Kantola (promoottori, Qstock), Panu Hattunen (ohjelmavastaava, Ilosaarirock), Aino-Maria Paasivirta (promoottori, Fullsteam Agency & Provinssi) ja Mikko Niemelä (promoottori, Ruisrock).

Jokainen vastaajista kertoi odottavansa pandemian jälkeen esiintyjämarkkinoita, missä esiintymistilaisuuksia jo olemassa olevilla festivaaleilla on esiintyjien tarjontaan nähden vähän. Kiertävien artistien määrän spekuloidaan kasvavan, mutta slotteja valtaavat vuoden ja jopa kahdenkin takaa siirretyt nimet, eikä asetelma ole uusille tulokkaille suotuisa. Sopimusten kanssa työskentelemisestä odotetaan aikaisempaa vääntävämpää.

Kiertuesuunnittelun osalta vastaajat eivät nähneet sellaisia selkeitä muutospaineita, jotka mullistaisivat toimintaa vuosiksi eteenpäin. Toiveita joustavuuskyvyn ja -halun lisääntymisen positiivisista seurauksista vaikkapa tuotantojen sopeuttamisessa nousi esiin, samoin mahdollinen yskähtely pandemian jälkeisen ajan startin yhteydessä.

Lue alta kunkin osallistujan täydet vastaukset molempiin kysymyksiimme!
 

Millaista uskot kansainvälisten artistien buukkaamisen olevan pandemian päättymistä seuraavalle vuodelle?


Jouni Markkanen, Finnish Metal Events:
"Reipasta, erittäin reipasta… tarkoittaen aikaa, jolloin kansainvälinen liikkuvuus on palautunut ainakin 80-prosenttiseksi. Kiertueita on jonossa eikä maailman venuekapasiteetti pysty vastaamaan tarpeeseen. Festivaaleille on nyt jo ylitarjontaa edellisten vuosien kopioituessa suuressakin määrin. Jo nyt on nähtävissä, että lisää festivaaleja tulee. Festivaalibuukkauksia joko saa tehdä tai saattaa joutua tekemään jopa parin vuoden päähän - riippuen kuinka tämän haluaa nähdä."

Sandy Kantola, Qstock:
"Asiaan liittyy oleellisesti kaksi kysymystä: a) milloin pandemia päättyy, ja b) montako kertaa kansainvälisiä artisteja on jo buukattu, siirretty ja/tai peruttu. Nyt alkuvuoden aikana, kun on ilmennyt, että lisää kiertue- ja festariperuuntumisia ja siirtymisiä tulee tapahtumaan, on 2021 kesän buukkaus kansainvälisten artistien kohdalla käytännössä jäissä. Nämä siirtyvät sopimukset tulevat vaikuttamaan 2022 kesän buukkauksiin saatavuuden suhteen, mistä ei myöskään oikein vielä tiedetä mitään. Artistien kiertuesuunnitelmat elävät ja niitä on tällä hetkellä ymmärrettävästi haastavaa työstää. Kesällä 2020 ounastelin ylitarjonnan tilannetta kesälle 2021, kun kesältä ‘20 siirtyneet esiintyjät ovat saatavilla edelleen ja tauolta paluun kesäksi ‘21 suunnitelleet tulevat takaisin. Tämä varmaan voi olla edessä myös silloin, milloin ikinä pandemia päättyykään.

Toisaalta tilanne voi olla sellainen, että pandemia on pitkittynyt reilusti, artistit telakoituneet ja pandemian päättymistä seuraava vuosi on vasta jälleenrakennuksen aikaa, jolloin artistien suunnitelmat vasta kunnolla lähtevät uudelleen liikkeelle ja esiintyjät varmistuvat festivaalin näkökulmasta hyvin myöhäisessä vaiheessa. Toivon keskustelun kansainvälisestikin tulevan *miettii oikeaa sanaa* realistisemmaksi ja tämän ”villin lännen” jollain tapaa rauhoittuvan. Palattaisiin jossain määrin ydintekemiseen ja väännöt esimerkiksi viiden tähden hotelleista vähenisi. Tärkeitähän ne nekin on, en sitä vähättele, mutta ehkä tiedätte mitä tarkoitan."


Zachris Sundell, Live Nation Finland:
"
Uskon, että jo vuosi 2022 tulee olemaan erittäin vilkas kun kiertueet siirtyneet, ja niiden lisäksi uutta keikkaa pukkaa. Siinä määrin, että isoista keikkapaikoista tulee jopa olemaan pulaa."

Panu Hattunen, Ilosaarirock:
"Seuraavan pari vuotta tulevat olemaan hyvin erilaisia verrattuna aikaan ennen koronaa. Monet festivaalit siirtävät ohjelmaa peruuntuneelta vuodelta tai kahdelta seuraavalle toteutuvalle festivaalille, mikäli tämä on mahdollista. Tämä tarkoittaa sitä, että monella festivaalilla on jo osa ohjelmistosta valmiiksi kasassa. Varsinkin isot headliner-kokoluokan artistit pyritään säilyttämään festivaalin ohjelmistossa. Useat artistit pandemian alkaessa tauolla olleet artistit ovat nämäkin nyt aktiivisia. Avoimia soittopaikkoja on tarjolla yleisesti vähemmän, koska osa ohjelmasta on jo valmiiksi buukattu, kun taas artisteja olisi liikkeellä enemmän. Tuskin kukaan haluaa jäädä tauolle juuri kun pandemia on ohi, kun töitä ei ole ollut aikoihin. Kilpailu olemassa olevista soittopaikoista on varmasti kova, joka hyödyttää isompia ja nimekkäämpiä artisteja. Samalla pienemmät ja omaa matkaansa vasta aloittelevat artistit kärsivät tästä. Luulen myös, että monen artistin suunnitelman menevät vielä hyvinkin uusiksi pandemian päättymiseen mennessä, koska se on kestänyt niin pitkään. Tämä voi luoda vielä lisää turbulenssia lopullisten ohjelmistojen valmiiksi saamiseksi. Toisaalta, vauhti voi olla alussa hyvinkin kovaa, että ohjelmistot festivaaleilla valmistuvat. Muutokset ohjelmistoon voivat olla nyt vähemmän ennakoitavissa kuin aikaisemmin."

Aino-Maria Paasivirta, Fullsteam Agency & Provinssi:
"Tarjontaa on varmasti paljon, sekä siirtyviä kiertueita ja uusia kiertueita. Palkkioista ja ehdoista päästään varmasti vääntämään."

Mikko Niemelä, Ruisrock:
"Veikkaan pandemian vaikuttavan lähitulevaisuuteen tietynlaisena varovaisuutena ja kenties entistä vaativampina sopimusneuvotteluina, mutta isommassa kuvassa en usko että kovin merkittäviä muutoksia on jäämässä. Toistaiseksi tuntuisi olevan vielä ymmärrystä siitä, että artisti ja järjestäjä -puolet ovat samassa veneessä ja että molemmat osapuolet tarvitsevat toisiaan. Tarjontaa tulee luultavasti olemaan äärimmäisen paljon, kun artistienkin tulovirrat ovat merkittävästi tyrehtyneet pandemian aikana ja ehkä vielä tärkeämpänä fanisuhde jäänyt etäiseksi keikkojen puuttuessa. Festivaalien määrään pandemialla ei vielä tunnu olevan vaikutusta, Suomessa festivaalien kokonaismäärä saattaa jopa kasvaa. Eli kilpailu kiinnostavimmista esiintyjistä tulee jatkumaan vähintäänkin yhtä kovana."
 

Missä määrin uskot, että pandemia-aika jättää jälkiään kansainvälisten artistien kiertuesuunnitteluun?


Jouni Markkanen, Finnish Metal Events:
"Vaikea nähdä, että entuudestaan hyvien markkina-alueiden status muuttuisi jotenkin. Ne territoriot, joissa ennenkin on tehty tili, kiinnostavat varmasti edelleenkin. Ainoa asia jonka näen jo nyt muuttuvan, on kiertueiden suunnittelu pidemmälle aikajanalla."

Sandy Kantola, Qstock:
"
En usko, että jäljet ovat ainakaan pitkäikäisiä. Jatkossakin kiertuesuunnitteluihin tulee vaikuttamaan artistien ajankohtaisuus, kysyntä, tuotteliaisuus, trendit… Kiertuesuunnitelmat tehdään jo nyt pitkälle ja rakennetaan tukemaan artistin uraa ja brändiä julkaisuajankohdat huomioon ottaen. Nämä kaikki seikat ovat haavoittuvaisia, sillä julkaisut riippuvat artistin tuotteliaisuudesta ja tuotosten menestyminen tietysti yleisön kiinnostuksesta.

Määräänsä pidempiä suunnitelmia on ainakaan hankalaa tehdä, mutta toisaalta kiertueiden taloudenkin näkökulmasta pitkänkin ajan suunnitelmia on pystyttävä tekemään, jotta kiertueet tukevat haluttuja tavoitteita. En siis usko suunnitelmien lyhentyvänkään. Enkä muuten usko kiertueiden vähenevänkään. Luonnollista muutosta näiden trendien suhteen on aika-ajoin, milloin suunnitellaan aikaisemmin ja milloin ollaankin yhtäkkiä niin kuumia, että kaikki tapahtuu äkkiä. Jostain tällaisista maastoista ”uusi normaali” löytää uomansa, kunnes jälleen muuttuu."


Panu Hattunen, Ilosaarirock:
"
Luulen, ja vähän toivonkin, että kiertueita pystyttäisiin suunnittelemaan jatkossa niin, että ne olisivat helpommin muokattavissa tuotannollisesti erilaisiin tilanteisiin ja tapahtumiin. Varsinkin suurien artistien tuotannot ovat kasvaneet vuosi vuodelta isommiksi ja vaativammiksi. Tämä tuottaa jo ongelmia osilla festivaaleista ja tapahtumista. Artistien tuotannot ovat niin raskaita, että niitä ei pystytä välttämättä toteuttamaan, varsinkaan jos olosuhteet syystä tai toisesta muuttuvat. Toivoisin, että tuotannoissa olisi mahdollista enemmän mukautua tilanteen tai tapahtuman mukaan niin, että niitä voitaisi tuottaa ja toteuttaa helpommin monissa olosuhteissa. Ymmärrän tietenkin siihen liittyvät haasteet. Tietty tuotanto vaatii tietyn määrän suunnittelua ja työtä. Jos on monia erilaisia suunnitelmia, on vaikea määritellä tarvittavaa työvoimaa ja kalustoa. Enkä tietenkään toivo, että alalta häviää työtä. Kuitenkin toivoisin hieman enemmän sitä muuntautumiskykyä muuttuviin olosuhteisiin. Tämän pandemian aikana on ollut hienoa nähdä, miten artistit ovat valmiita muuttamaan totuttuja käytänteitä ja etsimään yhdessä järjestäjän kanssa ratkaisuja siihen, miten keikat voitaisi toteuttaa. Olemmehan samassa veneessä, kuten ennenkin. Toivon tämän jatkuvan ja kasvavan vielä enemmän pandemian jälkeen."

Zachris Sundell, Live Nation Finland: 
"Uskon, että haasteita tulee olemaan varsinkin pandemian taittumisvaiheessa. Isojen kiertueiden käynnistäminen ja tien päällä pitäminen on kallista. Pelataan varman päälle, ei oteta riskiä ennen kun tiedetään että tauti on varmuudella taltutettu ja hallinnassa."

Mikko Niemelä, Ruisrock:
"
Voisi ajatella, että riskienhallinnan valossa kiertueita olisi hieman turvallisempaa suunnitella entistä tarkemmin alueellisesti, jolloin mahdollisesti pandemian jälkeen jättämät yllättävät paikalliset rajoitustoimet ynnä muut olisivat hieman paremmin ennakoitavissa. Tämä riippuu myös paljon siitä, millaisia muutoksia kansainvälinen matkailu kokee erilaisten rokotepassien, viisumien ja muiden suhteen, mihin myös Brexit vaikuttaa osaltaan jo kovasti. Mikäli valtioiden välille löydetään jouhevat, yhteensopivat ja ennakoitavat käytännöt ei fyysisiä rajoitteita juurikaan mielestäni ole nähtävissä.

Yksi merkittävä asia mikä vaikuttaa kaikkeen on myös toistaiseksi pandemiat poissulkeva vakuutuskäytäntö, joka jättää sekä artistit että järjestäjät hyvin haavoittuvaan tilaan, mikäli pandemian jälkihöyryissä vielä paikallisien rajoitustoimien suhteen tapahtumia joudutaan yllättävästi peruuttamaan. Tälle sektorille toivoisinkin löytyvän valtiollisia ratkaisuja, koska rajoitteet asetetaan kuitenkin aina viranomaisten toimesta."


Aino-Maria Paasivirta, Fullsteam Agency & Provinssi:
"Tässä vaiheessa voi toki vain arvailla miten pandemia vaikuttaa kiertuesuunnitteluun pitkällä aikavälillä. Luulen kaikkien tällä hetkellä uskovan ja toivovan kiertämisen palaavan ns. normaaliuomiinsa, jolloin muutokset näkyvät etenkin paikallisesti. Tuleekin olemaan mielenkiintoista nähdä, miten kansainvälinen kiertäminen, eli nimenomaan liikkuminen maiden välillä, on mahdollista ja millaisia työkaluja sen takaamiseen viranomaisilta saadaan.

Kiertuesuunnittelussa turvallisuuden rooli on noussut entisestään ja kiertueista saatetaan suunnitella erilaisia versioita vastaamaan erilaisia mahdollisia paikallisia turvallisuusvaatimuksia. Tulevaisuuden vaatimuksista kun ei ole tietoa, täytyy niitä tällä hetkellä arvailla. Kiertueiden tuotannoilta vaaditaan myös joustavuutta, sillä konsertteja pitää pystyä toteuttamaan samalla kiertueella erilaisissa tilanteissa elävissä maissa. Sopimuksiin pandemia-aika tulee varmasti vaikuttamaan. Myös pienempien artistien suhteen joustavuus voi olla tärkeämmässä asemassa kuin ennen. Mitä vähemmän liikuteltavia osia - sekä tuotantoa että ihmisiä - paikasta toiseen on, sen helpompi on liikkua maasta toiseen.

Lisäksi alan ihmisten käyttäytyminen toisiaan kohtaan on muuttunut. Varsinkin pandemian alussa yhteistyötahtoa löytyi paljon sekä kotimaisten toimijoiden että kansainvälisten toimijoiden kesken. Uskon ja toivon, että tämä yhteisöllisyys pysyy. Suomessa myös ala on järjestäytynyt tehokkaasti, ja esim. LiveFIN on tehnyt todella tärkeää työtä koko alan eteen. Tämä työskentely tulee varmasti vaikuttamaan pitkällä aikavälillä."