MARS 2017 SEMINAARIOHJELMA

Luvassa tiukkaa asiaa sponsoroinnista sekä turvallisuudesta ja festivaalibarometrin tulokset!

 

Katastrofiskenaariot heräävät henkiin simuloituna festivaalipäivänä

Kaoottiset sääolot, romahtavat rakenteet, terrorismi, ruokamyrkytykset, sähkökatkot - suurtapahtuma-alan pahimpia riskiskenaarioita on kohdattu maailmalla ja monilta osin Suomessakin. MARS-uutuutena nähdään ammattilaistyöryhmän käsikirjoittama sessio, jossa kotimaisen festivaalisektorin kovimmat ammattilaiset asetetaan todelliseen polttopisteeseen kuvitteellisen tapahtuman johdossa. Yleisö pääsee seuraamaan Rytmikorjaamon uumeniin sijoitetun komentokeskuksen työskentelyä video- ja ääniyhteyden avulla. Alan huippuasiantuntijat arvioivat lavalla tilanteiden kehittymistä. Luvassa on pyörryttävä vyyhti vaikeimpia mahdollisia päätöksiä minimaalisessa reagointiajassa.


Bändit ja brändit - Yritysyhteistyö musabisneksessä nyt ja tulevaisuudessa

Sponsorointi ja yritysyhteistyö musiikkisektorilla kehittyy nopealla vauhdilla. Kuulemme MARSissa, mitä alan tuore tutkimustieto kertoo sponsoroinnin tilasta vuonna 2016 ja miten artistit, tapahtumajärjestäjät ja sponsoroivat yritykset näkevät asetelman muuttuvan lähitulevaisuudessa. Paneelikeskustelu toteutetaan yhteistyössä Sponsorointi- ja tapahtumamarkkinointi ry.:n kanssa.
 

Festivaalibarometri 2016

Festivaalibarometri on jälleen täällä ja MARSissa julkaistaan vuoden 2016 barometrin tulokset. Kysely toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2014 ja nyt barometri pääsee vihdoin tarkoitukseen johon se on alunperin luotu. Pääsemme näkemään ensimmäistä kertaa, miten eri festivaalit ovat muuttuneet viimeisen 2 vuoden aikana ja minkälaisia johtopäätöksiä tuloksista voidaan johtaa.  Tutkimuksessa tarkastellaan mm. festivaalikävijöiden kulutustottumuksia, mielikuvia, asenteita, arvoja sekä kiinnostuksen kohteita. Barometriin osallistuvat lähes kaikki Suomen suurimmat festivaalit.


Takaisin

Lippupisteen logo 2017 - valkoinen png (Lippufi_logo_valkoinen.png)

  •                
  •    Into Seinäjoki
  •   
  • Eventmore-logo (logo_eventmore.png)
  • Lakeus Sokos Hotels-logo (Lakeus-Sokos-hotels.png)
  • epkk (kumppanit_epkk.jpg)