MARS laajenee viisipäiväiseksi - rekisteröinti avattu

Musiikin ammattilaistapahtuma ja talvifestivaali MARS on jälleen askeleen lähempänä, sillä 4.-8.2.2015 Seinäjoen Rytmikorjaamolla järjestettävän tapahtuman rekisteröinti on avattu. MARS laajenee tänä vuonna viisipäiväiseksi uuden DJ Weekend -tapahtuman myötä.

 

Viimevuotiseen tapaan MARS käynnistyy keskiviikkona monipuolisten työpajojen, luentojen, sparrausten sekä tutuksi tulleen Festivaalipäivän merkeissä. Festivaalipäivässä julkaistaan yhden kautta aikain Suomen laajimman festivaaleihin kohdistuvan tutkimuksen, yli 4000 vastausta saaneen Festivaalibarometri-kyselyn tulokset. Festivaalikeskustelu saa tämän lisäksi näkökulmia aloituspäivän muissakin sessiossa sekä torstain ja perjantain seminaaripäivien aikana.

 

MARSin seminaaripäivissä katseet kohdistuvat muun muassa viihteen ja musiikinkuluttamisen muutokseen, johon pureudutaan niin tuoreen tutkimustiedon kuin työpajojen ja paneelikeskusteluidenkin muodossa. Paneeleissa puhuttaa myös artistien maineenhallinta ja näkyvyys. Paljonko on liikaa julkisuutta? Entä kuka huolehtii artistin julkisuuskuvasta vuonna 2015 ja miten? Näiden teemojen ohella seminaaripäivien aikana paneudutaan lukuisiin niin klubikenttää, musiikkialan markkinointia, äänite- ja teosliiketoimintaa kuin musiikkimedioitakin koskeviin päivänpolttaviin aiheisiin.

 

DJ Weekend eli DJW on uusi DJ-kulttuuria ja elektronista musiikkia pursuava tapahtuma MARSin sisällä, joka tuo Seinäjoelle mm. klubeja, koulutustapahtumia ja DJ-tapaamisen. DJW kutsuu koolle ammatti-DJ:t niin klubiskenestä kuin yökerhoistakin, elektronisen musiikin tuottajat ja bileissä käyvät konemusan ystävät. DJW sijoittuu aikavälille la-su 7.-8.2. ja sen toteuttaa Rytmi-Instituutti yhdessä Konemusiikkiyhdistys ry:n kanssa. Lauantaina 7.2. järjestetään myös perinteiset Musamessut yhdessä paikallisen taiteilijaystävällisen musiikkiliike Markun Musiikin kanssa. Ajankohtaiset artistit ja yhtyeet pääsevät näyttämään taitonsa showcase-illoissa keskiviikosta lauantaihin.

 

Rekisteröinti on alkanut - nopeus on valttia

Ota äkkilähtö MARSiin - lokakuussa pääset halvemmalla! Rekisteröinti MARS 2015 -tapahtumaan on alkanut. Viime tapahtuman hinnat ovat voimassa lokakuun loppuun saakka.


31.10.2014 saakka: 100 € / 2 pv (to-pe), 60 € / 1 pv (to tai pe)
1.11.2014 - 27.1.2015: 120 € / 2 pv (to-pe), 70 € / 1 pv (to tai pe)
28.1.2015 - Walk-up: 140 € / 2 pv (to-pe), 75 € / 1 pv (to tai pe)

Opiskelijakortilla: 25 € (2 pv, to-pe) rekisteröitymisajankohdasta riippumatta.
Kaikkiin hintoihin lisätään alv. 24 %. Rekisteröitymismaksuun sisältyy seminaarien lisäksi sisäänpääsy showcase-keikoille. Keskiviikon ohjelma on maksuton, mutta osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista. Ilmoittautuminen keskiviikon ohjelmaan alkaa myöhemmin.

 

REKISTERÖIDY TÄÄLTÄ


Takaisin

Lippupisteen logo 2017 - valkoinen png (Lippufi_logo_valkoinen.png)

  •                
  •    Into Seinäjoki
  •   
  • Eventmore-logo (logo_eventmore.png)
  • Lakeus Sokos Hotels-logo (Lakeus-Sokos-hotels.png)
  • epkk (kumppanit_epkk.jpg)